Säänkestävä kaksilinssinen Pan/Tilt/Zoom PoE valvontakamera LED-kohdevalolla ja AI-liiketunnistuksella
TrackMix Series P760 on täysin uniikki kaksilinssinen PTZ-kamera. Trackmix kykenee uuteen tuplaseurantaan. Siinä toinen linssi katsoo seurattavaa kohdetta laajakuvassa ja toinen zoomattuna. TrackMix -sarjassa on myös uusi 6x hybridi zoomaus. Siinä ensimmäiset 2.8x zoomautuu laajakulmaobjektiivin kuvasta digitaalisesti ja loput teleobjektiivin kautta.
Tallennus tapahtuu microSD-muistikortille (max. 256 GB) tai erilliselle NVR-tallentimelle. Pimeänäkö ulottuu 30 metriin asti älykkäästi mukautuvien kahden voimakkaan infrapuna-LED:in avulla. Kuvattavan kohteen pimeässä valaisevia LED-valoja kamerassa on kaksi. Niiden avulla kamera pystyy kuvaamaan värikuvaa pimeästä huolimatta, jolloin esimerkiksi henkilön tunnistaminen on huomattavasti helpompaa.
Auto-tracking toiminnolla kamera pystyy seuraamaan havaitsemaansa kohdetta, kääntäen kameran kohteen liikkeen mukaan. Seurantatoiminnossa liike toimii horisontaalisti eli vasemmalle ja oikealle. Kameralle voi myös asettaa esiasetettuja kohtia, joiden avulla voit kätevästi vaihtaa kameran valvovaa kohtaa.
Laajakulmaobjektiivi: 8MP tarkkuus (3840x2160)
Teleobjektiivi: 2MP tarkkuus (1920x1080)
Kuvasensori: 1/3"+1/2.8"CMOS
Pan 355°, Tilt 90°
Näkökenttä: 104°-38° vaakasuora, 60°-21° pystysuora
6x hybridi zoom
Pimeänäkö: 30 metriin asti, 2 infrapuna-LED:iä (850nm)
Kirkkaat LED-kohdevalot (2kpl/6500K/450 lumenia)
Älykäs henkilön, ajoneuvon ja eläimen tunnistava liiketunnistus
Virransyöttö: IEEE 802.3af, 48V aktiivi tai DC 12V/2A <12W verkkovirta-adapterilla
Integroitu kaiutin ja mikrofoni
Suojaluokitus: IP65
Toimintalämpötilat: -20°...+55°
Videon koodaus: H.264, H.265
Asennus ja käyttö tapahtuvat helposti ReolinkApp-mobiilisovelluksen (iOs ja Android) tai Client-ohjelmiston (PC ja Mac) kautta.
Älyliiketunnistuksella varustettu IP66 säänkestävä PoE valvontakamera
Älykkään liiketunnistustekniikan avulla P320 osaa erottaa ihmiset ja ajoneuvot muusta liikkeestä. Kameran lähettämät hälytykset saavat aivan uuden merkityksen kun määrität liiketunnistuksen reagoimaan ainoastaan autoista ja henkilöistä. Saat ilmoituksia, kun epäilyttävä henkilö tai auto liikkuu talosi lähellä. Huojuvien oksien ja auringon valon aiheuttamat hälytykset ovat menneisyyttä.
P320 osaa myös ajastetun kuvaamisen eli ns. time-lapse toiminnon. Kamera määritellään ottamaan kuvia halutulla aikavälillä ja kuvasarjasta muodostuu video. Rakennusprojektin eteneminen, kasvien keväinen herääminen, liikennevirtojen seuranta, aamun sarastus, käyttökohteita on loputtomasti. Ajastetun kuvaamisen toiminto on käytössä kameran muistiin tallennettaessa. Tallentimet eivät tue tätä ominaisuutta.
Videokuvan tarkkuus on 5MP (2880x1616) pikseliä. Kameran infrapunavalot auttavat näkemään pimeässä 30 metriin asti. Tallennuksille riittää reilusti tilaa kameran tukiessa jopa 256GB microSD muistikortteja. Siihen muistimäärään mahtuu peräti 97 tuntia liiketunnistuksesta tallennettua videota. Toistamalla videoita Reolink App sovelluksella voi valita haluaako katsoa kaikkia videoita vai pelkästään henkilöihin tai ajoneuvoihin liittyviä tallenteita.
Alumiininen, tukeva rakenne sekä IP66 luokituksen mukainen suojaus tekevät kamerasta kestävän ympärivuotisessa ulkokäytössä. Datan ja virran syöttö tapahtuvat kätevästi Ethernet-verkkokaapelin välityksellä (PoE eli Power Over Ethernet) eikä erillistä virtajohtoa siis tarvitse vetää. Kamerassa on myös liitin virtalähteelle (myydään erikseen, ei sisälly pakkaukseen). P320 kuluttaa virtaa enintään 12W.
Videokuvaa, älykästä liiketunnistusta ja asetuksia voi hallita reaaliaikaisesti Reolink App-sovelluksella (Android ja iOS) ja Reolink Client-ohjelmalla (Windows ja macOS). Asetuksista voi mm. säätää liiketunnistuksen herkkyyttä, määritellä sähköpostiosoitteen johon videokuvia automaattisesti lähetetään kameran havaittua liikettä, muokata laajempiakin hälytystoimintoja, verkkoasetuksia, äänen tallentamista ja paljon muuta.
5MP PTZ WiFi kamera (IP64) älykkäällä liiketunnistuksella, kohteen seurannalla ja kohdevaloilla
Reolink E Series E540 on monipuolinen 5MP tarkkuudella varustettu WiFi-kamera sisä- ja ulkokäyttöön (IP64). Keskeisimmät ominaisuudet ovat:
Etäohjattavuus ja optinen zoom (PTZ)
Auto Tracking havaitun kohteen seuranta (automaattiohjauksessa kamera kääntyy vasemmalle ja oikealle, ei ylös tai alas)
Älykäs liiketunnistus: Erottaa ihmiset ja ajoneuvot muusta havaitusta liikkeestä
Neljä LED-valoa kohteen valaisemiseen pimeässä ja värikuvan näkemiseen hämärässäkin.
Pan & Tilt ohjaus (355° Pan & 50° Tilt) sekä 3x optinen zoom
MicroSD muistikorttipaikka (max 256 GB)
Dual-Band kaksitaajuus WiFi 2.4 GHz ja 5 GHz taajuuksilla (2T2R MIMO)
RJ45-liitin Ethernet verkkokaapelille
Time Lapse videoiden luonti ajastetuista kuvasarjoista
Virta-adapterin kaapeli on 1,5 metriä pitkä
Jatkuvaan tallennukseen tarkoitettu 4K-yhteensopiva muistikortti (100/80 r/w)
Erittäin nopea microSD-kortti rajumpaan käyttöön. Kortti on suojattu sekä vedeltä että iskuilta ja kestää myös läpivalaisulaitteen röntgen-säteet.
Lukunopeus on jopa 100 MB/s ja kirjoitusnopeus on jopa 80Mb/s. Nopeus on sopiva 4K-videokuvan tallentamiseen. Jotta laite pystyy hyödyntämään kortin täyttä suorituskykyä on sen tuettava UHS nopeusluokkaa 3 (U3). Kortti toimii myös UHS-1 laitteissa ja on silloin niin nopea kuin mihin laitteen kapasiteetti kykenee.
High Endurance muistikortit ovat tarkoitettu erityisesti valvontakameroiden jatkuvaan tallentamiseen.
Tekniset tiedot: 3D NAND, R/W jopa 100/80 MB/s, UHS Speed Class 3 (U3), UHS Video Speed Class 30 (V30), IOPS 1500/500, A1, ECC, iskunkestävä, vesitiivis, läpivalaisulaitteen kestävä, SD-adapteri

Fritz!Repeater 6000 Mesh WiFi 6 langattoman verkon vahvistin. Toimii extenderinä minkä tahansa WiFi-verkon kanssa. Mesh-ominaisuus vaatii minkä tahansa AVM:än reitittimen master-laitteeksi.
Laitteessa on älykäs kolmen lähettimen tekniikka. Langattoman verkon nopeus: 2,400 Mbit/s (5GHz 4x4), 2,400 Mbit/s (5GHz 2x2), 1,200 Mbit/s (2.4GHz 2x2) ,1x gigabitin LAN-liitin, 1x1.25 gigabitin LAN-liitin, WPA2 suojaus ja WPS-toiminto. Laite tukee IPv6-protokollaa.
Fritz! Repeater 6000 Mesh jatkaa langattoman verkon kantavuutta huippunopeudella ja luo tarvittaessa Mesh-verkon. Mesh on langaton kotiverkko, jonka avulla saat entistä vakaamman, nopeamman ja kattavamman langattoman verkkoyhteyden. Mesh koostuu useista tukiasemista ja on täydellinen vaihtoehto suurempiin monikerroksisiin taloihin ja asuntoihin tai pienempiin koteihin, joissa on erikoinen tilaratkaisu tai useampi kerros. Linkki valmistajan kotisivuille
Lataustelakka peräti neljällä liittimellä USB-latauskaapeleille. Latausvirtaa riittää 6A laitteiden kesken tai enintään 2.4A yhdelle laitteelle. Latausjännite on 5V.
TP-Link Archer C24 on AC750 Dual-Band Wi-Fi -reititin, joka tarjoaa nopean ja luotettavan langattoman yhteyden. Tämä reititin tukee sekä 2,4 GHz (300 Mbps) että 5 GHz (433Mbps) taajuuksia, mikä mahdollistaa nopean HD-videon suoratoiston ja nopean lataamisen. Neljä antennia takaavat laajan Wi-Fi-kattavuuden ja luotettavat yhteydet koko kodissa.
Archer C24:ssä on kolme toimintatilaa: reititin, tukiasema ja kantaman laajennin. Tämä antaa joustavuutta käyttää laitetta eri tarpeisiin. Reititintilassa voit luoda yksityisen langattoman verkon, tukiasematilassa voit muuntaa olemassa olevan langallisen verkon langattomaksi, ja kantaman laajennintilassa voit laajentaa nykyisen langattoman verkon kattavuutta.
Lisäksi Archer C24 tarjoaa monipuoliset hallintatyökalut, kuten vanhempien valvonnan, vierasverkon ja QoS:n. Näiden avulla voit hallita kotiverkkoasi helposti ja turvallisesti. Laite tukee myös IPv6:ta ja on kompakti ja seinälle asennettava, mikä säästää tilaa ja sopii hyvin mihin tahansa sisustukseen. Reitittimessä on yksi 10/100M WAN-portti ja neljä 10/100M LAN-porttia.
TP-Link UH6120C on monipuolinen 6-portin USB-hubi, joka laajentaa yhden USB-C-portin kuudeksi portiksi. Näihin kuuluvat 4K@60Hz HDMI, 1 Gbps Ethernet, 100W Power Delivery, 1 USB-C -portti datalle ja 2 USB-A -porttia.
UH6120C mahdollistaa erittäin korkealaatuisen mediatoiston 4K@60Hz HDMI-portin kautta. Lisäksi se tarjoaa vakaan gigabitin Ethernet-yhteyden kannettaville tietokoneille tai pöytäkoneille. Hubi tarjoaa myös tehokkaan 100W pikalatauksen, jonka avulla voit ladata tietokonettasi tiedostojen siirron tai median suoratoiston aikana.
TP-Link UH6120C lisää jopa kolme USB 3.0 -porttia laitteeseesi, mahdollistaen useiden USB-laitteiden samanaikaisen käytön 5 Gbps -datansiirrolla. Hubi on helppokäyttöinen ja Plug & Play -ominaisuuden ansiosta se on käyttövalmis sekunneissa ilman ajureiden asennusta. Se on yhteensopiva Mac OS X versio 10.11.6 ja uudempien, Windows 11/10/8.1, Linux OS, iPad OS, iOS, Android, Chrome OS ja Nintendo OS -käyttöjärjestelmien kanssa.
8MP PTZ WiFi kamera (IP64) älykkäällä liiketunnistuksella, kohteen seurannalla ja kohdevaloilla
Reolink E Series E560 on monipuolinen 8MP tarkkuudella varustettu WiFi 6 kamera sisä- ja ulkokäyttöön (IP64). Keskeisimmät ominaisuudet ovat:
Etäohjattavuus ja optinen zoom (PTZ)
Auto Tracking havaitun kohteen seuranta (automaattiohjauksessa kamera kääntyy vasemmalle ja oikealle, ei ylös tai alas)
Älykäs liiketunnistus: Erottaa ihmiset ja ajoneuvot muusta havaitusta liikkeestä
Neljä LED-valoa kohteen valaisemiseen pimeässä ja värikuvan näkemiseen hämärässäkin.
Erittäin tarkka 3840X2160p kuvanlaatu.
Pan & Tilt ohjaus (355° Pan & 50° Tilt) sekä 3x optinen zoom
MicroSD muistikorttipaikka (max 256 GB)
WiFi 6 yhteys 2.4 GHz ja 5 GHz taajuuksilla (2T2R MIMO)
RJ45-liitin Ethernet verkkokaapelille
Time Lapse videoiden luonti ajastetuista kuvasarjoista
Virta-adapterin kaapeli on 1,5 metriä pitkä
5MP PTZ WiFi kamera (IP64) älykkäällä liiketunnistuksella, kohteen seurannalla ja kohdevaloilla
Reolink E Series E540 on monipuolinen 5MP tarkkuudella varustettu WiFi-kamera sisä- ja ulkokäyttöön (IP64). Keskeisimmät ominaisuudet ovat:
Etäohjattavuus ja optinen zoom (PTZ)
Auto Tracking havaitun kohteen seuranta (automaattiohjauksessa kamera kääntyy vasemmalle ja oikealle, ei ylös tai alas)
Älykäs liiketunnistus: Erottaa ihmiset ja ajoneuvot muusta havaitusta liikkeestä
Neljä LED-valoa kohteen valaisemiseen pimeässä ja värikuvan näkemiseen hämärässäkin.
Pan & Tilt ohjaus (355° Pan & 50° Tilt) sekä 3x optinen zoom
Hämäränäkö värikuvana LED-valojensa avulla
MicroSD muistikorttipaikka (max 256 GB)
Dual-Band kaksitaajuus WiFi 2.4 GHz ja 5 GHz taajuuksilla (2T2R MIMO)
RJ45-liitin Ethernet verkkokaapelille
Time Lapse videoiden luonti ajastetuista kuvasarjoista
Virta-adapterin kaapeli on 1,5 metriä pitkä
Manhattanin seinäkiinnike suoratoistolaitteille tarjoaa käytännöllisen ratkaisun kotiteatterin järjestelyihin. Sen avulla voit sijoittaa suoratoistolaitteesi, kuten Apple TV:n, Roku:n ja Xiaomi:n, turvallisesti seinälle, vapauttaen tilaa tasoltasi ja estäen johtojen roikkumisen televisiosi ympärillä. Kiinnike on helppo asentaa ja sen säädettävä syvyys mahdollistaa pääsyn portteihin ja kaapeleihin molemmilta puolilta.
Tämä Manhattanin seinäkiinnike soveltuu monille laitteille, mukaan lukien reitittimet, pelikonsolit ja Mini-PC:t. Sen kestävä teräsrakenne ja integroidut työkaluttomat pultit takaavat vakaan ja turvallisen kiinnityksen, ja mukana tuleva nailonkiinnike pitää laitteesi paikallaan. Seinäkiinnikkeellä on myös elinikäinen takuu, joten voit luottaa siihen pitkäaikaiseen käyttöön kodin viihdejärjestelmässäsi.
Pitää suoratoistolaitetta (Apple TV®, Roku®, Xiaomi, Raspberry Pi, TiVo® ja muut) jopa 5 kg painoon asti.
Laajennettavissa 47 - 76 mm, laitteen tuettu syvyys 39 - 68 mm.
Integroidut työkaluttomat pultit turvallista ja kätevää syvyyden säätöä varten.
Avoin suunnittelu helppoa pääsyä portteihin, painikkeisiin ja kaapeleihin molemmin puolin.
Kiinnittyy helposti seinille, hyllyille ja muihin pintoihin mukana tulevalla kiinnitystarvikkeella.
Kestävä teräsrakenne jauhemaalauksella.
Sisältää nailonkiinnikkeen laitteen turvalliseen kiinnittämiseen.
Tapo C125 on huippuluokan valvontakamera, joka tarjoaa luotettavaa suojaa sekä sisällä että ulkona. Sen laadukas 2K tarkkuus takaa selkeän kuvan sekä päivällä että yöllä. Kameran infrapunavalot voi halutessaan vaihtaa täysin värittömiksi.
C125:ssä on älykäs liiketunnistus, joka tunnistaa ihmisiä, lemmikkejä ja ajoneuvoja, vähentäen tarpeettomia ilmoituksia. Helppo asennus ja säädettävä magneettinen tukijalka tekevät kameran sijoittelusta vaivatonta. Se on suunniteltu tarjoamaan helppoa ja tehokasta valvontaa, tuoden rauhaa kotiisi.
C125 mahdollistaa ääni- ja valohälytysten räätälöinnin omien mieltymystesi mukaan, mikä tekee siitä juuri sinun tarpeisiisi sopivan. Kameran tietoturva on taattu paikallisella tallennuksella microSD-kortille tai pilvitallennuksella. Yhteensopivuus Amazon Alexan, Applen HomeKit ja Google Homen kanssa tuo lisämukavuutta käyttöön. Tapo C125 on älykäs valinta, joka tarjoaa kokonaisvaltaista turvaa kotiisi..
Tekniset tiedot:
Näkökenttä: 140 °
Videonpakkaus: H.264
Muistikortti: max. 512 GB
Käyttölämpötila: -0-40°C
Kuvasensori: 1/2.9''
Videon resoluutio: 2560 x 1440p
Yönäkö: 850 nm IR LED (10m) ja 940 nm IR LED (10m)
Verkkoyhteys: 2.4 GHz WiFi
1-metrin punottu 3A USB-C pikalataus- ja 480 Mbps datakaapeli alumiiniliittimin
Pikalatauskaapeli iPhone 15, Huawei SuperCharge, Samsung Fast Charge ja muille USB-C:tä käyttäville puhelimille. Tukee 3A latausvirtaa ja 480 Mbps tiedonsiirtonopeutta.
2-metrin punottu 3A USB-C pikalataus- ja 480 Mbps datakaapeli alumiiniliittimin
Pikalatauskaapeli iPhone 15, Huawei SuperCharge, Samsung Fast Charge ja muille USB-C:tä käyttäville puhelimille. Tukee 3A latausvirtaa ja 480 Mbps tiedonsiirtonopeutta.
Muunnos RJ45-liittimen (1000BASE-TX kupari) ja kuidun välillä SFP-moduulin avulla, full-duplex, etäisyys jopa 550 metriä (multi-mode) tai 15 km (single-mode), asennettavissa räkkiin TL-MC1400 telineessä. Vaatii erikseen hankittavan SFP-moduulin
Älyliiketunnistuksella varustettu IP66 säänkestävä PoE valvontakamera
Älykkään liiketunnistustekniikan avulla P324 osaa erottaa ihmiset ja ajoneuvot muusta liikkeestä. Kameran lähettämät hälytykset saavat aivan uuden merkityksen kun määrität liiketunnistuksen reagoimaan ainoastaan autoista ja henkilöistä. Saat ilmoituksia, kun epäilyttävä henkilö tai auto liikkuu talosi lähellä. Huojuvien oksien ja auringon valon aiheuttamat hälytykset ovat menneisyyttä.
P324 osaa myös ajastetun kuvaamisen eli ns. time-lapse toiminnon. Kamera määritellään ottamaan kuvia halutulla aikavälillä ja kuvasarjasta muodostuu video. Rakennusprojektin eteneminen, kasvien keväinen herääminen, liikennevirtojen seuranta, aamun sarastus, käyttökohteita on loputtomasti. Ajastetun kuvaamisen toiminto on käytössä kameran muistiin tallennettaessa. RLN8-410 tallennin ei tue tätä ominaisuutta.
Easy Dome kamera on helppo ja nopea kohdistaa. Videokuvan tarkkuus on 5MP (2560x1920) pikseliä. Kameran infrapunavalot auttavat näkemään pimeässä 30 metriin asti. Tallennuksille riittää reilusti tilaa kameran tukiessa jopa 256GB microSD muistikortteja. Siihen muistimäärään mahtuu peräti 97 tuntia liiketunnistuksesta tallennettua videota. Toistamalla videoita Reolink App sovelluksella voi valita haluaako katsoa kaikkia videoita vai pelkästään henkilöihin tai ajoneuvoihin liittyviä tallenteita. Jatkuvaa tallentamista varten P324 on liitettävissä NVR-tallentimeen, kuten Reolink P324.
Alumiininen, tukeva rakenne sekä IP66 luokituksen mukainen suojaus tekevät kamerasta kestävän ympärivuotisessa ulkokäytössä. Datan ja virran syöttö tapahtuvat kätevästi Ethernet-verkkokaapelin välityksellä (PoE eli Power Over Ethernet) eikä erillistä virtajohtoa siis tarvitse vetää. Kamerassa on myös liitin virtalähteelle (myydään erikseen, ei sisälly pakkaukseen). P324 kuluttaa virtaa enintään 12W.
Videokuvaa, älykästä liiketunnistusta ja asetuksia voi hallita reaaliaikaisesti Reolink App-sovelluksella (Android ja iOS) ja Reolink Client-ohjelmalla (Windows ja macOS). Asetuksista voi mm. säätää liiketunnistuksen herkkyyttä, määritellä sähköpostiosoitteen johon videokuvia automaattisesti lähetetään kameran havaittua liikettä, muokata laajempiakin hälytystoimintoja, verkkoasetuksia, äänen tallentamista ja paljon muuta.
Reolink Go Series G450 4G-yhteydellä varustettu akkutoiminen Pan/Tilt kamera. Maastokuvioinnin ja 8:n värittömän infrapunavalon kanssa kamera soveltuu riistakameraksi eikä se herätä huomiota. Kameran katseen saa käännettyä aina, minne haluaa. Älykkään liiketunnistuksensa ansiosta kamera osaa erottaa henkilön, eläimen ja ajoneuvon muun liikkeen joukosta. Merkkitoiminnon ansiosta, voit merkata sovelluksen kartalle, minne olet laittanut ruokintapaikan tai missä olet nähnyt eläimen. Kameran voi asettaa riistakameroille tuttuun tapaan ottamaan kuvia, mutta se kykenee tallentamaan videoitakin.
Suuren 6000mAh litiumakun ja itsenäisen 4G-yhteyden avulla kamera pärjää aina. Akku kestää tavallisessa käytössä viikkoja ja jopa kuukausia. Aurinkopaneelin avulla kamera voi olla ilman erillistä lataamista jopa ympäri vuoden. Tämä 8MP kamera tarjoaa erittäin tarkan kuvan (3840X2160). Kameran voi kiinnittää pidikkeellään kattoon tai seinään mutta myös hihnalla esimerkiksi puuhun. Kamerassa on myös on/off virtakytkin. 16x digitaalinen zoom, integroitu mikrofoni ja kaiutin sekä erittäin laaja kuvakulma tekevät valvonnasta helppoa. Kamerassa on paikka nanoSIM-kortille sekä valmiiksi asennettuna 32GB microSD-muistikortti.
Käyttöönotto on äärettömän helppoa ja nopeaa, mitään johtoja ei tarvita. Reolink App (iOS ja Android) ja Reolink Client (Windows ja macOS)-sovelluksista ohjataan kameraa, näkee suoran videokuvan, tallenteet ja hallitsee ominaisuuksia kuten toimenpiteet reaaliaikaisista ilmoituksista kameran havaittua liikettä. Sovelluksista voi hallita ja seurata yhtäaikaisesti kaikkia muitakin Reolinkin kameroita.
Pakkauksen mukana tulee maastokuvioitu aurinkopaneeli
Kuvan tarkkuus: 8MP (3840X2160 pikseliä)
Näkökenttä: 90° vaakasuoraan, 47° pystysuoraan
Pimeänäkö: 8 väritöntä infrapunavaloa (940 nm)
Yhteys: 4G-verkko
Tallennus: Havaittu liike tallentuu muistikortille
Liiketunnistimen toimintakenttä: 120° (vaakasuora)
Liiketunnistimen toimintaetäisyys: Enintään 10 metriä
Muistikortti: 128 GB tai pienempi
Akku: 6000 mAh
Lataus: 5V/2A USB-C, aurinkopaneeli
Zoom: 16x digitaalinen suurennus
Säänkestävyys: IP64
Toimintalämpötilat: -20°...+55°
Videon koodaus: H.265/H.264
IP66 säänkestävä Pan/Tilt/Zoom WiFi valvontakamera LED-kohdevalolla ja AI-liiketunnistuksella
Reolink W840 tarjoaa uniikin yhdistelmän runsaita ominaisuuksia:
WiFi 6 (2.4 GHz ja 5 GHz)
Pan&Tilt automaattisella kohteen seurannalla
5x optinen zoom
Kirkkaat LED-kohdevalot
Älykäs henkilön, ajoneuvon ja eläimen tunnistava liiketunnistus
8MP tarkkuus (3840x2160 pikseliä)
Integroitu kaiutin ja mikrofoni
Tallennus tapahtuu microSD-muistikortille (max. 256 GB) tai erilliselle NVR-tallentimelle. Virransyöttö tulee kameran 12V/2A virta-adapterista. Pimeänäkö ulottuu peräti 60 metriin asti älykkäästi mukautuvien seitsemän voimakkaan infrapuna-LED:in avulla. Kuvattavan kohteen pimeässä valaisevia LED-valoja kamerassa on kaksi. Niiden avulla kamera pystyy kuvaamaan värikuvaa pimeästä huolimatta, jolloin esimerkiksi henkilön tunnistaminen on huomattavasti helpompaa.
Auto-tracking toiminnolla kamera pystyy seuraamaan havaitsemaansa kohdetta, kääntäen kameran kohteen liikkeen mukaan. Kameran voi myös asettaa partioimaan esiasennettuihin vapaasti asetettuihin kohteisiin vuoronperään kohdistuen.
Asennus ja käyttö tapahtuvat helposti ReolinkApp-mobiilisovelluksen (iOs ja Android) tai Client-ohjelmiston (PC ja Mac) kautta.