Älyliiketunnistuksella ja LED-kohdevalolla varustettu IP67 säänkestävä PoE valvontakamera
P340 tarjoaa ultratarkan 12MP kuvan. Pienimmätkin yksityiskohdat erottuvat, paremmin kuin koskaan ennen. IP66-luokiteltuna, pimeäkuvan värillisenäkin näyttävänä, kaksisuuntaisella äänellä varustettuna ja älykkäällä liiketunnistuksella varustettuna, P340 soveltuu kaikkein vaativimpiinkin kohteisiin.
Liiketunnistus osaa erottaa onko liikkuva kohde ihminen tai ajoneuvo. Kameran lähettämien hälytysten hyödyllisyys nousee uudelle tasolle. Valitsemalla halutut tunnistuskohteet säästyy samalla tallennustilaa muistikortilla entistä tärkeämmälle valvonta-ajalle. Time Lapse ajastetun kuvauksen avulla kamera ottaa kuvan halutuin väliajoin, esimerkiksi kerran minuutissa, ja muodostaa kuvista videon. Kasvien elämän tai rakennusprojektin seuraaminen saadaan tallennettua videolle ilahduttavalla ja kätevällä tavalla. Spotlight LED-kohdevalo syttyy automaattisesti liiketunnistuksesta ja valaisee kohteen tai sen voi kytkeä päälle Reolink App sovelluksesta. Kamerassa on sireenikin säikyttämään tunkeilijan tiehensä.
Tekniset ominaisuudet:
Tarkkuus: 12MP (4512x2512 pikseliä), 20 kuvaa sekunnissa
Tallennus: Liiketunnistuksen videot tallentuvat muistikortille (enintään 256 GB, ei sisälly pakkaukseen).
Älykäs henkilön tai ajoneuvon tunnistava liiketunnistus
Kuvakulma: 93° vaakasuoraan ja 49° pystysuoraan
Ethernet: 10/100 Mb/s RJ45
Audio: Integroitu mikrofoni ja kaiutin
Pimeänäkö: 30 metriin asti, 2kpl 28mil/850nm infrapuna-LED:iä
Spotlight kohdevalo: 1kpl 4.3W/6500K/700 lumens LED-valoa
Toimintalämpötila: -20°...+55°C
Suojausluokitus: IP67
Virransyöttö: PoE-virtalähteestä (IEEE 802.3af, 48V) tai DC 12V/1A <12W verkkovirta-adapterilla (eivät sisälly pakkaukseen)
Videopakkaus: H.265
Älyliiketunnistuksella ja LED-kohdevalolla varustettu IP67 säänkestävä PoE valvontakamera
Äärimmäisen tarkka ja keinoälyllä varustettu P344 kamera nostaa kameravalvonnan uudelle tasolle. P344 osaa automaattisesti tulkita kuvaamaansa videota reaaliajassa. Riippuen kameralle määrittelemistäsi asetuksista kamera voi erotella liiketunnistusvideot sen mukaan, onko niissä ajoneuvoja tai henkilöitä. Tällä teknologialla myös kameran lähettämät hälytykset saavat aivan uuden merkityksen. Määrittämällä liiketunnistuksen reagoimaan ainoastaan autoista ja henkilöistä poistuu turhien hälytysten vaivaa. Saat ilmoituksia kun epäilyttävä henkilö tai auto liikkuu talosi lähellä ja huojuvien oksien aiheuttamat hälytykset ovat menneisyyttä.
P344 osaa myös ajastetun kuvaamisen eli ns. time-lapse toiminnon. Kamera määritellään ottamaan kuvia halutulla aikavälillä ja kuvasarjasta muodostuu video. Rakennusprojektin eteneminen, kasvien keväinen herääminen, liikennevirtojen seuranta, aamun sarastus, käyttökohteita on loputtomasti. Ajastetun kuvaamisen toiminto on käytössä muistikortille tallennettaessa. RLN8-410 tallennin ei tue tätä ominaisuutta. Easy Dome kamera on helppo ja nopea kohdistaa.
Tekniset ominaisuudet:
Tarkkuus: 12MP (4512x2512 pikseliä), 20 kuvaa sekunnissa
Tallennus: Liiketunnistuksen videot tallentuvat muistikortille (enintään 256 GB, ei sisälly pakkaukseen).
Älykäs henkilön tai ajoneuvon tunnistava liiketunnistus
Jatkuvaan tallennukseen tarvitaan erillinen NVR-tallennin
Kuvakulma: 93° vaakasuoraan ja 49° pystysuoraan
Ethernet: 10/100 Mb/s RJ45
Audio: Integroitu mikrofoni ja kaiutin
Pimeänäkö: 30 metriin asti, 2kpl 28mil/850nm infrapuna-LED:iä
Spotlight kohdevalo: 1kpl 4W/6500K/700 lumens LED-valoa
Toimintalämpötila: -20°...+55°C
Suojausluokitus: IP67
Virransyöttö: PoE-virtalähteestä (IEEE 802.3af, 48V) tai DC 12V/1A <12W verkkovirta-adapterilla (eivät sisälly pakkaukseen)
Videopakkaus: H.265
Videokuvaa, älykästä liiketunnistusta ja asetuksia voi hallita reaaliaikaisesti Reolink App-sovelluksella (Android ja iOS) ja Reolink Client-ohjelmalla (Windows ja macOS). Asetuksista voi mm. säätää liiketunnistuksen herkkyyttä, määritellä sähköpostiosoitteen johon videokuvia automaattisesti lähetetään kameran havaittua liikettä, muokata laajempiakin hälytystoimintoja, verkkoasetuksia, äänen tallentamista ja paljon muuta.
Älyliiketunnistuksella varustettu IP67 säänkestävä PoE valvontakamera
Äärimmäisen tarkka ja keinoälyllä varustettu P334 kamera nostaa kameravalvonnan uudelle tasolle. P334 osaa automaattisesti tulkita kuvaamaansa videota reaaliajassa. Riippuen kameralle määrittelemistäsi asetuksista kamera voi erotella liiketunnistusvideot sen mukaan, onko niissä ajoneuvoja, henkilöitä tai eläimiä. Tällä teknologialla myös kameran lähettämät hälytykset saavat aivan uuden merkityksen. Määrittämällä liiketunnistuksen reagoimaan ainoastaan autoista ja henkilöistä, poistuu turhien hälytysten vaivaa. Saat ilmoituksia kun epäilyttävä henkilö tai auto liikkuu talosi lähellä ja huojuvien oksien aiheuttamat hälytykset ovat menneisyyttä.
P334 osaa myös ajastetun kuvaamisen eli ns. time-lapse toiminnon. Kamera määritellään ottamaan kuvia halutulla aikavälillä ja kuvasarjasta muodostuu video. Rakennusprojektin eteneminen, kasvien keväinen herääminen, liikennevirtojen seuranta, aamun sarastus, käyttökohteita on loputtomasti. Ajastetun kuvaamisen toiminto on käytössä kameran muistiin tallennettaessa. RLN8-410 tallennin ei tue tätä ominaisuutta.
Easy Dome kamera on helppo ja nopea kohdistaa. Videokuvan 8MP tarkkuus on 4K Ultra HD tasolla (3840x2160 pikseliä). Infrapuna-LEDien avulla kamera näkee pimeässä 30 metriin asti. Tallennuksille riittää reilusti tilaa kameran tukiessa jopa 256GB microSD muistikortteja. P334 tukee H.265 videopakkausta ja siten 256GB muistikortille mahtuu peräti 97 tuntia liiketunnistuksesta tallennettua videota. Integroidun mikrofonin avulla myös ääni tallentuu. Toistamalla videoita Reolink App sovelluksella voi valita haluaako katsoa kaikkia videoita vai pelkästään henkilöihin tai ajoneuvoihin liittyviä tallenteita. Jatkuvaa tallentamista varten P334 on liitettävissä NVR-tallentimeen, kuten Reolink RLN8-410.
Alumiininen, tukeva rakenne sekä IP67 luokituksen mukainen suojaus tekevät kamerasta kestävän ympärivuotisessa ulkokäytössä. Datan ja virran syöttö tapahtuvat kätevästi Ethernet-verkkokaapelin välityksellä (PoE eli Power Over Ethernet) eikä erillistä virtajohtoa siis tarvitse vetää. Kamerassa on myös liitin virtalähteelle (myydään erikseen, ei sisälly pakkaukseen). P334 kuluttaa virtaa enintään 12W.
Videokuvaa, älykästä liiketunnistusta ja asetuksia voi hallita reaaliaikaisesti Reolink App-sovelluksella (Android ja iOS) ja Reolink Client-ohjelmalla (Windows ja macOS). Asetuksista voi mm. säätää liiketunnistuksen herkkyyttä, määritellä sähköpostiosoitteen johon videokuvia automaattisesti lähetetään kameran havaittua liikettä, muokata laajempiakin hälytystoimintoja, verkkoasetuksia, äänen tallentamista ja paljon muuta.
Beafon ML10 LTE on helppokäyttöinen ja monipuolinen pöytäpuhelin, joka hyödyntää modernia 4G LTE -teknologiaa. Se tarjoaa selkeän 2,2 tuuman näytön, suuret näppäimet ja yksinkertaisen käyttöliittymän, mikä tekee siitä täydellisen valinnan käyttäjille, jotka arvostavat vaivatonta viestintää. Laitteessa on myös Bluetooth -yhteys ja FM-radio, jotka lisäävät käyttömukavuutta ja monipuolisuutta.
Puhelin tukee jopa 500 yhteystietoa sisältävää puhelinluetteloa ja on yhteensopiva kuulokojeiden kanssa. Lisäksi siinä on SOS-hätäranneke, joka mahdollistaa nopean avun hälyttämisen tarvittaessa. Beafon ML10 LTE on suunniteltu tarjoamaan luotettava ja selkeä viestintäratkaisu niin kotiin kuin toimistoonkin. Pöytäpuhelin on akkukäyttöinen, mutta sitä voi käyttää myös suoraan verkkovirtaan kytkettynä.
Ominaisuuksia mm:
Suuri 2,2 tuuman näyttö
USB-C latausliitin
900mAh akku
4G-verkko
SOS-hätäranneke hätäviestien lähettämiseen ja puheluiden soittamiseen
SOS-hätäranneke toimii 433 MHz taajuuden avulla
M4/T4 kuulokojeyhteensopiva
Booster äänenvahvistin tuottaa ylimääräisen +25 desibelin äänenvoimakkuuden. Kytketään päälle ja pois pikavalintanäppäimellä. Vaatii toiminnon alkuaktivoinnin puhelimen asetuksista.
Erittäin kova soittoääni, jopa 90 desibeliä
Suuret painikkeet
Radio
Bluetooth
NanoSIM